Lisää tiedotteita ja muita tietoja löydät myös Blue Finance Groupin verkkosivuilta (pääosin englannin kielellä)

Heinäkuun avainluvut on julkaistu

Heinäkuun avainluvut

Heinäkuun avainluvut on julkaistu osinkotuottoa.fi palvelussa. Liikevaihto hätyytteli jo kolmen miljoonan rajaa, ollen n. 2,9 miljoonaa euroa (vuoden alusta yhteensä n. 17,0 miljoonaa euroa) ja liikevoitto oli n. 1,8 miljoonaa euroa (vuoden alusta yhteensä n. 10,1 miljoonaa euroa). Heinäkuun lopussa yhtiön lainasaamiset olivat n. 53,5 miljoonaa euroa (edellisen tilikauden päättyessä 31.12.2018 lainasaamiset olivat n. 33,1 miljoonaa euroa, kasvua 61,6 %). Aktiivisia osakesijoituksia oli heinäkuun lopussa n. 38,3 miljoonaa euroa.

Sijoituksia otetaan vastaan vielä kaksi viikkoa

Etuoikeutettuihin E- ja F-sarjojen osakkeisiin voi sijoittaa vielä 30.9.2019 asti. E -sarjan osakkeita voi myös edelleen muuntaa korkeamman osinkotuoton F -sarjan osakkeisiin osinkotuottoa.fi -palvelussa. 30.9.2019 uusien sijoitusten vastaanottaminen lopetetaan. Vanhoille sijoituksille tämä ei aiheuta muutosta – niille maksetaan osinkoa normaaliin tapaan kuukausittain.

Tuloslaskelma ja tase, sekä muut raportit ovat nähtävissä osinkotuottoa.fi -palvelussa osoitteessa https://www.osinkotuottoa.fi/tietoa-sijoittajalle/avainluvut-ja-raportit/.

Tilikauden 2019 toisen vuosineljänneksen tulos ja tase on julkaistu

Toisen vuosineljänneksen tulos ja tase on julkaistu

Vuoden toisen vuosineljänneksen (maalis-kesäkuu) tuloslaskelma ja tase on julkaistu osinkotuottoa.fi -palvelussa. Vuoden toisen neljänneksen liikevaihto oli n. 7,87 miljoonaa euroa ja liikevoitto n. 4,63 miljoonaa euroa. Tammi-kesäkuun, eli vuoden ensimmäisen puoliskon liikevaihto kiipesi n. 14,06 miljoonaan euroon (tammi-kesäkuu 2018 oli n. 8,49 miljoonaa euroa, kasvua n. 65,6 %). Tammi-kesäkuun liikevoitto oli n. 8,33 miljoonaa (tammi-kesäkuu 2018 oli n. 4,65 miljoonaa euroa, kasvua n. 79,1 %)

Kesäkuun avainluvut

Kesäkuu päätti erittäin vahvan neljänneksen. Liikevaihto oli n. 2,82 miljoonaa euroa ja liikevoitto n. 1,60 miljoonaa euroa. Lainasaamiset nousivat seuraavalle kymmenluvulle ollen kesäkuun lopussa n. 50,42 miljoonaa euroa (kesäkuussa 2018 myyntisaamiset olivat n. 23,36 miljoonaa euroa, kasvua 115,9%). Kesäkuun lopussa yhtiön oma pääoma oli n. 51,43 miljoonaa euroa, mistä etuoikeutettujen osakkeiden osuus oli n. 36,60 miljoonaa euroa.

E- ja F- sarjan osakeannit käynnissä

Blue Finance Oy:n etuoikeutettuja E- ja F- sarjojen osakkeita voi merkitä osinkotuottoa.fi -palvelussa. E -sarjan sijoituksille maksetaan 5 % vuosittaista osinkoa ja F -sarjan osakkeille 7 % vuosittaista osinkoa. Osingot tilitetään sijoittajille kuukausittain. Sijoituksilla kerätyt varat käytetään antolainauksen kasvattamiseen.

Tuloslaskelma ja tase, sekä muut raportit ovat nähtävissä osinkotuottoa.fi -palvelussa osoitteessa https://www.osinkotuottoa.fi/tietoa-sijoittajalle/avainluvut-ja-raportit/.

Toukokuun avainluvut on julkaistu

Toukokuun avainluvut

Toukokuun avainluvut on julkaistu osinkotuottoa.fi palvelussa. Vahvan alkuvuoden seurauksena liikevaihto ja liikevoitto nousivat uusiin ennätyslukemiin. Liikevaihto jäi karvan verran alle 2,7 miljoonan euron (vuoden alusta yhteensä 11,2 miljoonaa euroa) ja liikevoitto ylitti 1,5 miljoonan euron rajan (vuoden alusta yhteensä 6,7 miljoonaa euroa). Toukokuun lopussa yhtiön lainasaamiset olivat 49,4 miljoonaa euroa. Etuoikeutteuihin osakkeisiin tehtyjen sijoitusten kokonaismäärä oli n. 35,5 miljoonaa euroa.

Lopuksi

Kaikki avainluvut ja raportit löytyvät totuttuun tapaan osoitteesta https://www.osinkotuottoa.fi/tietoa-sijoittajalle/avainluvut-ja-raportit/.