Entries by Blue Finance Oy

Lokakuun kirjanpito on valmistunut ja avainluvut on julkaistu Osinkotuottoa.fi -palvelussa

Lokakuun kirjanpito on valmistunut ja avainluvut on julkaistu Osinkotuottoa.fi -palvelussa. Lokakuun avainluvut Lokakuussa ei toiminnallisesti ollut juurikaan muutoksia aiempiin kuukausiin nähden. Liikevaihdon ja -voiton muutokset olivat normaalin kausivaihtelun mukaisia ja asettuivat heinä-elokuun tasolle. Lokakuun liikevaihto oli n. 1.9 miljoonaa euroa ja liikevoitto (EBITDA) oli hieman yli 1 miljoonaa euroa. Osakeannin tilanne / 21.1.2019 Tällä hetkellä […]

Syyskuun avainluvut sekä Q3/2018 kvartaaliraportti on nyt julkistettu verkkopalvelussamme

Syyskuun avainluvut sekä Q3/2018 kvartaaliraportti on nyt julkistettu verkkopalvelussamme 2018 kolmas vuosineljännes Päättynyt vuoden 2018 kolmas vuosineljännes oli odotetusti hyvä kaikilla taloudellisilla mittareilla. Sekä liikevaihto, että liiketoiminnan tulos kasvoivat maltillisesti edelliseen neljännekseen verrattuna. Vuosineljänneksen lopussa yhtiöllä oli lainasaamisia yhteensä n. 27,15 miljoonaa euroa sekä käteisvaroja ja niihin rinnastettavia yhteensä 7,33 miljoonaa euroa. B/C -sarjan sijoituksia […]

Elokuun avainluvut ja osakeannin tilanne

Elokuun kirjanpito on valmistunut ja avainluvut on julkaistu Osinkotuottoa.fi -palvelussa. Elokuun avainluvut Elokuu oli avainlukujen valossa hyvin samankaltainen kuin heinäkuu; liikevaihto pysytteli karvan verran yli 1.8 miljoonassa eurossa ja liikevoitto (EBITDA) oli hieman alle 1.1 miljoonaa euroa liikevoittoprosentin ollessa 58 %. Osakeannin tilanne Tällä hetkellä avoinna oleva C -osakkeiden osakeanti on tullut puoliksi täyteen. Merkintöjä […]

Heinäkuun avainluvut julkistettu

Heinäkuun kirjanpito on valmistunut ja avainluvut on julkaistu osinkotuottoa.fi -palvelussa. Heinäkuun avainluvut Heinäkuun liikevaihto, 1.8 miljoonaa euroa, oli kuluvan vuoden toiseksi korkein. Liikevoitto (EBITDA) oli n. 1.1 miljoonaa euroa ja liikevoittoprosentti erinomainen 62%. Antolainaus pysyi edeltävän vuosineljänneksen tasolla, minkä johdosta taseessa olevien lainasaatavien kokonaismäärä kasvoi n. 25 miljoonaan euroon. C -osakesarjan osakeanti avoinna Heinäkuun lopulla […]

Kesäkuun avainluvut sekä Q2/2018 kvartaaliraportti on nyt julkistettu verkkopalvelussamme

Kesäkuun avainluvut sekä Q2/2018 kvartaaliraportti on nyt julkistettu verkkopalvelussamme. 2018 toinen vuosineljännes Päättynyt vuoden 2018 toinen vuosineljännes oli yhtiön historian toistaiseksi paras neljännes sekä liikevaihdolla, että -voitolla mitattuna. Liikevaihto kuukausittain oli keskimäärin 1,7 miljoonaa euroa ja liikevoitto noin miljoona euroa. Neljännes päättyi kesäkuun huippumyyntiin, liikevaihdon puhkaistessa ensimmäistä kertaa kahden miljoonan rajan. Tehostettujen markkinointitoimenpiteiden ansioista yhtiö […]

Toukokuun avainluvut julkistettu

Toukokuussa yhtiön liikevaihto oli n. 1.380.000 euroa ja liikevoitto n. 690.000 euroa. Yhtiön lainakanta on kehittynyt tasaisesti koko kuluvan tilivuoden ja lainasaatavakannan suuruus toukokuun lopussa olikin n. 22.000.000 euroa. Yhtiön käyttökateprosentti on pysynyt hyvänä: toukokuussa se oli 49,8 % ja vastaavasti koko alkuvuotena 52,2 %. Huhtikuun ennätyslukujen ja kesäkuun alustavien lukujen valossa juuri päättynyt vuoden […]

Q1 / 2018 kvartaaliraportti, maaliskuun ja huhtikuun avainluvut julkistettu

Maalis-huhtikuun avainluvut sekä Q1/2018 kvartaaliraportti on nyt julkistettu verkkopalvelussamme. 2018 ensimmäinen vuosineljännes Tilikauden ensimmäisenä neljänneksenä liikevaihto pysyi koko ajan yli miljoonan euron. Vuoden 2017 viimeisen neljänneksen kanssa se tarkoittaa kuutta peräkkäistä yli miljoonan euron kuukautta. Yhtiön toiminta on onnistuneesti siirtynyt siis uudelle miljoonaluvulle eikä tällä hetkellä ole tiedossa sellaisia tekijöitä, jotka uhkaisivat nykyistä tasoa. Yhtiöllä […]

Q4 / 2017 kvartaaliraportti, tilikausi 2017 ja alkuvuoden avainluvut julkistettu

Tammi- ja helmikuun 2018 avainluvut, Q4 / 2017 kvartaaliraportti sekä koko tilikauden 2017 taloudelliset tiedot ovat nyt julkistettu verkkopalvelussamme. 2017 viimeinen vuosineljännes Tilikauden viimeinen vuosineljännes Q4 / 2017 päättyi odotustemme mukaisesti hyvään kasvuun edelliseen kvartaaliin verrattuna. Kvartaalin liikevaihto oli 3.206.200 euroa, ollen jälleen jopa 24,50 % suurempi kuin edellisenä kvartaalina. Liiketoiminnan tulos oli 1.755.700 euroa ja […]

B -osakesarjan osakeanti on nyt päättynyt

B -osakesarjan osakeanti on tullut täyteen merkityksi ja on näin ollen päättynyt. Tällä hetkellä palvelussamme ei ole muita osakkeita merkittävänä. Olemassa olevat B -sarjan osakkeet pysyvät aktiivisina kuten ennenkin: niille maksetaan osinkoja kuukausittain ja ne on mahdollista edelleen kotiuttaa milloin tahansa nappia painamalla. Jatkamme myös taloudellisten tunnuslukujemme raportointia totuttuun tapaan. Nykyisiä sijoituksia kotiutettaessa on hyvä ottaa […]

B -osakesarjan osakeanti täyttymässä

Osakeannit Blue Finance Oy on toimittanut kaksi peräkkäistä B-osakesarjan osakeantia, ensin 15.12.2016 päätetty 10.000.000 euron osakeanti (100.000 osaketta) ja 15.08.2017 päätetty toinen 10.000.000 euron osakeanti (100.000 osaketta). Yhteensä merkittävänä on siis ollut 200.000 B-sarjan osaketta, merkintähinnoiltaan 20.000.000 euroa. Osakeannin tilanne tällä hetkellä Tämän tiedotteen kirjoitushetkellä B -osakkeita on merkitty 18.967.400 eurolla (189.674 osaketta) ja merkintöjä […]