Broadenin liikevaihto ja asiakasmäärät kasvaneet vakaasti vuonna 2021 – luottotappiotaso erittäin alhaalla
Yhtiön liikevaihto ja asiakasmäärät ovat kasvaneet vakaasti vuoden 2021 aikana ja luottotappiotaso on pysynyt erittäin alhaisena. Merkittävin kasvu nähtiin kaupintarahoituksen puolella. Yritysluototus käyntiin myös Tanskassa.
Yritysluototus on vielä pieni, mutta nopeasti kasvava osa Blue Financen liiketoimintaa. Yhtiön katsauskausi (tammikuu-syyskuu 2021) oli hyvä ja olemme onnistuneet tuplaamaan kuukausittaisen liikevaihtomme vuoden takaiseen verrattuna. Lisäksi yritysluototus on ollut koko toiminta-ajan voitollista. Luottokantamme laatu on hyvällä tasolla ja luottotappiotaso on erittäin alhainen.
Kaikki yhtiön tuottamat yrityslainapalvelut ovat toiminnassa, ja panostamme erityisesti asiakasvirran kasvattamiseen. Luottotuotteemme ovat tällä hetkellä vakuudelliset yrityslainat ja autokaupoille erityisesti suunnattu reaalivakuudellinen varastorahoitustuote, kaupintarahoitus.
Katsauskauden aikana olemme ottaneet käyttöön konsernin uuden luottojenhallinta-alustan Axonin. Uuden alustan myötä voimme myöntää enemmän ja hallitummin luottoja, sekä hallinnoida entistä paremmin kasvavaa asiakaskuntaamme.
Tammi – syyskuu 2021 lyhyesti
Tämän katsauksen luvut ovat tilintarkastamattomia vuoden 2021 osalta. Suluissa edellisvuoden vastaavan ajankohdan vertailuluvut.
- Liikevaihto kasvoi 570 % ja oli 503 000 euroa (75 000 euroa)
- Liikevoitto oli 227 000 euroa, eli 45,1 % liikevaihdosta (34 000 euroa)
Yhtiön merkittävin kasvu on saatu reaalivakuudellisesta kaupintarahoituksesta, jossa rahoitettujen ajoneuvojen määrät sekä asiakasvirrat ovat nousseet kuukausittain. Vuoden 2021 aikana tulemme tekemään kaupintarahoituksia yhteensä 6 milj. eurolla.
Vakuudellisten yritysluottojen osalta odotamme merkittävää kasvua ensi vuoden alusta alkaen. Luottokohtaista riskiä pystytään jatkossakin hallinnoimaan pitämällä luottojen kokoluokan keskiarvon alle 20 000 eurossa, sekä myöntämällä lähtökohtaisesti vain alle 24 kuukauden mittaisia luottoja.
Pk-yritysten kasvuhalukkuus ja -kyky ovat kasvaneet COVID-19-pandemiarajoitusten osittaisten purkautumisten myötä, mikä näkyy yhtiömme selvästi lisääntyneenä asiakasvirtana. Asiakkaidemme kasvaneet käyttöpääomatarpeet näkyvät yritysluottotuotteemme kysynnän kasvuna.
Tulevaisuuden näkymät
Saavutamme vuoden 2021 aikana 6 milj. euron antolainausmäärän ja odotamme ensi vuonna ylittävämme 20 milj. euron tason.
Emme näe, että COVID-19 -pandemia vaikuttaisi merkittävästi liiketoimintaamme tulevaisuudessa. Kaupintarahoituksessa vaikutusta ei ole näkynyt juuri lainkaan, sillä Suomessa vaihtoautokauppa on tällä hetkellä hyvällä mallilla.
Uusi AXON-alusta mahdollistaa tulevaisuudessa yritysluottojen entistä paremman riskienhallinnan sekä luottotappioiden määrän minimoinnin.
Asiakkailta saamamme palautteen ja palvelukonseptiemme herättämän kiinnostuksen perusteella, lähdemme positiivisin mielin loppuvuoteen 2021 sekä varsinkin alkavaan vuoteen 2022.
Broadenin skaalaaminen muihin toimintamaihin
Broaden-brändiä on lähdetty viemään konsernin Tanskan tytäryhtiön käyttöön (broaden.dk) ja Tanskassa on tarkoitus aloittaa B2B-antolainaus vielä vuoden 2021 aikana.
Tanskan hyvä menestyminen kuluttajaluototuksessa antaa hyvät lähtökohdat odottaa hyviä tuloksia myös yritysluototuksen parista. Tanskan n. 91 mrd. euron pk-markkina on 44 % suurempi kuin Suomen vastaava (n. 63 mrd. euroa). Lisäksi konsernin liiketoiminta-alueena toimii myös Puola, jonka n. 119 mrd. euron pk-markkina on Suomeen verrattuna lähes kaksinkertainen.
Toteutamme kannattavan kasvun strategiaamme tutkimalla jatkossakin mahdollisuuksia laajentua uusiin maihin.