B -osakesarjan osakeanti on nyt päättynyt

B -osakesarjan osakeanti on tullut täyteen merkityksi ja on näin ollen päättynyt.

Tällä hetkellä palvelussamme ei ole muita osakkeita merkittävänä.

Olemassa olevat B -sarjan osakkeet pysyvät aktiivisina kuten ennenkin: niille maksetaan osinkoja kuukausittain ja ne on mahdollista edelleen kotiuttaa milloin tahansa nappia painamalla. Jatkamme myös taloudellisten tunnuslukujemme raportointia totuttuun tapaan.

Nykyisiä sijoituksia kotiutettaessa on hyvä ottaa huomioon, että uusia osakkeita ei ole mahdollista enää ostaa, eikä sijoitusta näin ollen ole mahdollista palauttaa ennalleen enää suoritetun kotiutuksen jälkeen.

Suuret kiitokset kaikille sijoittajillemme, tästä on hyvä jatkaa yhdessä eteenpäin.

B -osakesarjan osakeanti täyttymässä

Osakeannit

Blue Finance Oy on toimittanut kaksi peräkkäistä B-osakesarjan osakeantia, ensin 15.12.2016 päätetty 10.000.000 euron osakeanti (100.000 osaketta) ja 15.08.2017 päätetty toinen 10.000.000 euron osakeanti (100.000 osaketta). Yhteensä merkittävänä on siis ollut 200.000 B-sarjan osaketta, merkintähinnoiltaan 20.000.000 euroa.

Osakeannin tilanne tällä hetkellä

Tämän tiedotteen kirjoitushetkellä B -osakkeita on merkitty 18.967.400 eurolla (189.674 osaketta) ja merkintöjä tehdään päivittäin huimaa vauhtia.

Avoimessa osakeannissa on jäljellä enää 10.326 B -osaketta (1.032.600 euroa), joten osakeanti on odotuksiemme mukaan tulossa täyteen hyvin nopeasti.

Osakeannin päättymisen jälkeen

Osakeannin täyttymisen jälkeen emme ota vastaan uusia B -osakkeiden merkintöjä, eikä muita osakkeita ole tällä hetkellä merkittävissä.

Osinkotuottoa.fi -palvelussa jatketaan taloudellisten avainlukujen raportointia normaalisti osakeannin päättymisen jälkeen. Nykyiset B -osakkeiden omistajat saavat nauttia osakkeiden tuottamista osingoista normaalisti uusien B -osakkeiden annin lopetuksen jälkeen.

C -osakesarjasta

Yhtiöjärjestykseemme on kirjattu myös C -osakesarja, jonka maksimiosinko on 7 %, nykyisen B -sarjan 8 % sijaan. Osakesarja on muuten vastaavanlainen B -osakesarjan kanssa.

Olemme saaneet palvelustamme paljon positiivista palautetta ja tämän johdosta haluamme tulevaisuudessa jatkaa osakeantia C -sarjan osakkeilla. C -sarjan osinkotuotto on yhden prosenttiyksikön verran heikompi, mutta se kuvastaa paremmin muuttunutta sijoituksen riskitasoa. Muutoksen myötä Osinkotuottoa.fi pysyy myös Blue Finance Oy:lle kilpailukykyisenä rahoitusinstrumenttina vieraanpääomanehtoisiin velkakirjoihin verrattuna.

C -osakkeiden osakeannista ei ole vielä allekirjoitettu sitovaa antipäätöstä, mutta anti on odotettavissa tulevaisuudessa. Tiedotamme tästä verkkosivuillamme sekä uutiskirjeessämme.

Tärkeä huomio B -osakkeiden lunastamiseen liittyen

Huomioithan, että meille takaisin myytäviä (lunastettavaksi pyydettyjä) B-osakkeita ei voi ostaa takaisin tai muutoin hankkia uudelleen enää annin sulkemisen jälkeen.

Kiitos sijoittajillemme

Kiitämme jo valmiiksi sijoittajiamme osakeantiin osallistumisesta. Osinkotuottoa.fi on ollut sijoittajien keskuudessa hyväksi todettu palvelu, josta kertoo parhaiten suuri sijoittajien lukumäärä.

Tilanne per 19.01.2018,

Sijoittajien lukumäärä: 1791 henkilöä (luonnolliset ja oikeushenkilöt)

B -osakkeita merkitty: 189.674 osaketta (18.967.400 euroa)

B -osakkeita lunastettu: 8.682 osaketta (868.200 euroa)

Aktiivisia B -osakkeita: 180.992 osaketta (18.099.200 euroa)

Lokakuun avainluvut julkistettu

Lokakuussa kuukausittainen liikevaihto rikkoi ensimmäistä kertaa miljoonan euron rajapyykin ja lainasaatavakantamme suuruus kohosi yli 14 miljoonaan euroon.

Lokakuussa yhtiömme liikevaihto oli 1.049.400 euroa, joka on 12,84 % suurempi kuin syyskuussa. Lokakuun tulos ennen veroja oli 754.000 euroa, liikevoittoprosentin ollessa myös ennätyksellinen 71,85 %.

Kattavampia lokakuun avainlukuja voit tarkastella klikkaamalla tästä.

Syyskuun ja kolmannen kvartaalin avainluvut julkistettu

Tilikauden kolmas vuosineljännes Q3 / 2017 on päättynyt ja koko tilikauden kestänyt voimakas kasvu on jatkunut aiempien osavuosikatsausten mukaisella kasvutahdilla.

Kolmannen kvartaalin liikevaihto oli 2.575.200 euroa, liiketoiminnan tuloksen ollessa 1.670.600 euroa. Liikevoitto-% säilyi erittäin hyvänä 64,87 % tasolla. Koko tilikautena kertymä per 30.09.2017 oli 5.671.300 euroa liikevaihtoa, tuloskertymän ollessa 3.750.400 euroa. Liikevaihtomme on kasvanut edellisestä kvartaalista 33,63 %.

Yrityksemme oma pääoma per 30.9.2017 oli 13.126.300 euroa, josta 9.063.800 euroa koostui B-osakesarjaan tehdyistä sijoituksista.

Omavaraisuusasteemme on 64,59 %.

Taseessamme olevien rahoitustoiminnan saatavien määrä on kasvanut suunnitelmien mukaisesti, ollen 30.9.2017 noin 13,5 miljoonaa euroa.

Syyskuussa liikevaihtomme oli 930.000 euroa ja liiketoiminnan tulos oli 620.300 euroa. Liikevaihtomme oli kasvanut elokuusta 7,81 %.

Pääset tarkastelemaan syyskuun ja kolmannen vuosineljänneksen tilintarkastamattomia avainlukuja sivulla ”Avainluvut ja raportit”. Pääset sivulle painamalla tätä linkkiä. Samalta sivulta löytyy myös kattavampi Q3 / 2017 tuloslaskelma ja tase.

Elokuun avainluvut julkistettu

Elokuussa yhtiömme liikevaihto oli 862.600 euroa, joka on 10,22 % suurempi kuin heinäkuussa. Elokuun tulos ennen veroja oli 524.600 euroa, liikevoittoprosentin ollessa 60,82 %.

Pääset tarkastelemaan elokuun avainlukuja klikkaamalla tästä.