Tilikauden kolmas vuosineljännes Q3 / 2017 on päättynyt ja koko tilikauden kestänyt voimakas kasvu on jatkunut aiempien osavuosikatsausten mukaisella kasvutahdilla.
Kolmannen kvartaalin liikevaihto oli 2.575.200 euroa, liiketoiminnan tuloksen ollessa 1.670.600 euroa. Liikevoitto-% säilyi erittäin hyvänä 64,87 % tasolla. Koko tilikautena kertymä per 30.09.2017 oli 5.671.300 euroa liikevaihtoa, tuloskertymän ollessa 3.750.400 euroa. Liikevaihtomme on kasvanut edellisestä kvartaalista 33,63 %.
Yrityksemme oma pääoma per 30.9.2017 oli 13.126.300 euroa, josta 9.063.800 euroa koostui B-osakesarjaan tehdyistä sijoituksista.
Omavaraisuusasteemme on 64,59 %.
Taseessamme olevien rahoitustoiminnan saatavien määrä on kasvanut suunnitelmien mukaisesti, ollen 30.9.2017 noin 13,5 miljoonaa euroa.
Syyskuussa liikevaihtomme oli 930.000 euroa ja liiketoiminnan tulos oli 620.300 euroa. Liikevaihtomme oli kasvanut elokuusta 7,81 %.
Elokuussa yhtiömme liikevaihto oli 862.600 euroa, joka on 10,22 % suurempi kuin heinäkuussa. Elokuun tulos ennen veroja oli 524.600 euroa, liikevoittoprosentin ollessa 60,82 %.
Yrityksemme koko tilikauden kestänyt kasvu on edelleen kovassa vauhdissa. Heinäkuussa yhtiömme liikevaihto oli 782.600 euroa, joka on 15,24 % suurempi kuin kesäkuussa. Heinäkuun tulos ennen veroja oli 550.500 euroa, liikevoittoprosentin ollessa 70,34 %.
Lainasaatavakannan suuruus ylitti 9.000.000 euron rajan heinäkuussa.
Syyskuun ja kolmannen kvartaalin avainluvut julkistettu
/in Tiedotteet/by Blue Finance OyTilikauden kolmas vuosineljännes Q3 / 2017 on päättynyt ja koko tilikauden kestänyt voimakas kasvu on jatkunut aiempien osavuosikatsausten mukaisella kasvutahdilla.
Kolmannen kvartaalin liikevaihto oli 2.575.200 euroa, liiketoiminnan tuloksen ollessa 1.670.600 euroa. Liikevoitto-% säilyi erittäin hyvänä 64,87 % tasolla. Koko tilikautena kertymä per 30.09.2017 oli 5.671.300 euroa liikevaihtoa, tuloskertymän ollessa 3.750.400 euroa. Liikevaihtomme on kasvanut edellisestä kvartaalista 33,63 %.
Yrityksemme oma pääoma per 30.9.2017 oli 13.126.300 euroa, josta 9.063.800 euroa koostui B-osakesarjaan tehdyistä sijoituksista.
Omavaraisuusasteemme on 64,59 %.
Taseessamme olevien rahoitustoiminnan saatavien määrä on kasvanut suunnitelmien mukaisesti, ollen 30.9.2017 noin 13,5 miljoonaa euroa.
Syyskuussa liikevaihtomme oli 930.000 euroa ja liiketoiminnan tulos oli 620.300 euroa. Liikevaihtomme oli kasvanut elokuusta 7,81 %.
Pääset tarkastelemaan syyskuun ja kolmannen vuosineljänneksen tilintarkastamattomia avainlukuja sivulla ”Avainluvut ja raportit”. Pääset sivulle painamalla tätä linkkiä. Samalta sivulta löytyy myös kattavampi Q3 / 2017 tuloslaskelma ja tase.
Elokuun avainluvut julkistettu
/in Tiedotteet/by Blue Finance OyElokuussa yhtiömme liikevaihto oli 862.600 euroa, joka on 10,22 % suurempi kuin heinäkuussa. Elokuun tulos ennen veroja oli 524.600 euroa, liikevoittoprosentin ollessa 60,82 %.
Pääset tarkastelemaan elokuun avainlukuja klikkaamalla tästä.
Heinäkuun avainluvut julkistettu
/in Tiedotteet/by Blue Finance OyYrityksemme koko tilikauden kestänyt kasvu on edelleen kovassa vauhdissa. Heinäkuussa yhtiömme liikevaihto oli 782.600 euroa, joka on 15,24 % suurempi kuin kesäkuussa. Heinäkuun tulos ennen veroja oli 550.500 euroa, liikevoittoprosentin ollessa 70,34 %.
Lainasaatavakannan suuruus ylitti 9.000.000 euron rajan heinäkuussa.
Pääset tarkastelemaan heinäkuun uusia avainlukuja klikkaamalla tästä.